Maison St-Gabriel ja Filles du Roy

Sunnuntaina päätimme unohtaa joukkoliikenteen ja mennä omalla autolla käymään Maison St-Gabrielissa. Laitoimme hyvän kiertämään ja annoimme myöhemmin käyttämättömät bussiliput teksasilaisnaiselle, joka innostui paikasta ja aikoi mennä sinne perheensä kanssa.

Paikka aukesi  yhdentoista aikaan, mutta me olimme tuolloin lähes ainoat asiakkaat ja saimme ihan rauhassa itseksemme katsella aluetta. Maatila kuului lähes 300 vuotta Notre-Damen seurakunnalle. Opastetauluissa kerrottiin mm. että Uudessa Ranskassa (New France) oli 1660-luvun alussa miehiä lähes 800 ja naisia ainoastaan 63. Niinpä Ranskan silloinen kuningas Ludvig XIV lähetti Uuteen Ranskaan vuosina 1663-1673 n. 800 nuorta naista etsimään sopivaa aviomiestä. Suuri osa noista naisista, joita kutsuttiin 'kuninkaan tyttäriksi' (filles du Roy), oli orpoja ja huonoista oloista. Mutta meille kerrottiin paikan päällä, että kyllä heitä tuli myös ns. paremmistakin perheistä. Näistä naisista viitisenkymmentä asui ja työskenteli tällä maatilalla.

Tila oli ennen tietenkin paljon isompi, mutta paikka on tosi ihana pieni keidas keskellä nykyaikaista asutusta.

Henkilökunta oli pukeutunut vanhoihin asuihin ja paikalla oli mm. työkalujen, hevosenkenkien ym. tekijä, sen aikainen suutari, jonka tekemiä jalkineita saimme ihastella. Monet heistä olivat varsin puheliaita ja erittäin ihastuneita, että olimme Suomesta. Juttua vaan tuntui riittavan ja riittavan...

Saimme tältä puusepältä hänen itsensä tekemän seetripuisen lastan, jota hän tässä kuvassa meille signeeraa. Se on meillä nyt kotona käytössä ruokaa laittaessa. Kiva muisto Montrealista.

Ajelimme autolla sitten Montrealia ristiin rastiin ja söimme jälleen melko myöhäisen lounaan. Tällä kertaa lounastimme Ruben's Deli -ravintolassa.

Annokset olivat tosi mahtavan kokoisia, joten jaoimme Ruben Sandwichin, jossa on mm. cured meat, hapankaalia ja juustoa. Ja olihan meidän viimeisenä päivänä vihdoin kokeiltava myös Quebeciläistä erikoisuutta Poutinea. Annoksessa on ranskalaisia perunoita, kastiketta, juustoa ja tässä myös extrana lihaa. Nyt sitäkin on maistettu - ei se niin herkullista ollut, että sitä koskaan enää tarvitsee syödäkään. Mutta kiva aina syödä paikallisia juttuja.

Ja valtavan kokoisia kakkupaloja olisi ollut jalkkariksi. But we don't do desserts. Ainakaan naiden annosten jalkeen. Kakkupalat  ei edes nayta isoilta tassa kuvassa, mutta ne oli aika jarkyttavan kokoisia. :)

-Terhi-

Bussilippuja ja creppejä

Lauantaina päätimme lähteä bussilla Maison St-Gabrieliin, joka on vanha maatila, jossa on upean näköinen puutarha. Olin katsonut meille jo reitin, bussin ym valmiiksi Citymapperista ja menimme lähimmälle metroasemalle lippuja ostamaan. Siinä jonottaessamme ehdin huomata, että bussilippu maksaa aina saman riippumatta matkan pituudesta. Ehdin myös jo mietiskellä ja varmaan myös kommentoida ääneen, että miten voi lippujen ostaminen kestää noin kauan - meitä ennen oli ainoastaan kolmen naisen ryhmä ja he seisoivat siinä valehtelematta 10 minuuttia. No sitten tuli lopulta meidän vuoro. Halusimme ostaa kaksi meno-paluulippua. Lipunmyyjä rouva halusi tietää mihin olemme menossa. No tietenkään hän ei meidän ranskalaisen paikannimen ääntämisestä ymmärtänyt tuon taivaallista , joten annoin hänelle puhelimeni, jossa oli tallennettuna citymapperiin meidän reitti. Sitten hän oli sitä mieltä, että voisimme hyvin kävellä sinne. Olimme samaa mieltä, mutta halusimme nyt kuitenkin ostaa ne bussiliput, koska matkaa sinne oli n. 3,5 km ja melkoisen tylsän reitin varrella. Sitten tuo leidi soitti jonnekin ja alkoi raapustaa jotakin paperille. Ehdin jo miettiä, että kirjoittaako hän meille kävelyohjeita sinne ja eikö se nyt vaan voi myydä niitä lippuja meille. Lopulta hän sitten lopetti puhelun ja antoi meille kirjoittamansa ohjeet sekä vihdoin myös ne bussiliput. Suloista - han vaan halusi palvella meita hyvin ja ehka myos tehda oman tyonsa mielenkiintoisemmaksi. Bussilippujen ostossa siis voi mennä kauan. Meidän taakse oli tullut tuona aikana ihan hirveä jono.
Me menimme sitten bussipysäkille ja tarkistin vielä citymapperistä, että olimme oikealla pysäkillä. Bussit kulkivat aikataulunkin mukaisesti melko harvakseltaan - reilun 20 minuutin välein. Siinä seistessämme muita busseja tuli jo pariinkin kertaan, mutta ei yhtään sitä meidän odottamaa. Paitsi että pari kertaa samannumeroinen bussi tuli hieman toisesta suunnasta ja vilahti ohi. Kaivoin citymapperin esille ja huomasin, että tuo bussi meni kyllä juuri siihen suuntaan, jonne olimme menossa - se ei vaan jostain syystä kulkenut tämän pysäkin kautta. Ilmeisesti reitti oli väliaikaisesti muuttunut tms? Siirryimme sitten sille pysäkille, josta tuo bussi näkyi nyt kulkevan. Jonkin aikaa odoteltuamme sanoin, että se seuraava bussi tulee varmaan taas vasta joskus 20 min. kuluttua. Tuossa vaiheessa oli hotellista lähdöstämme lipun ostamisineen kulunut n 1,5 tuntia. Ja nälkäkin alkaa kohta jo tulla. Ja tuntui vähän siltä, että haluaako enää mennä koko paikkaan, kun tuntuu olevan niin vaikeaa. :) Ja liput kelpaisivat seuraavanakin päivänä.

Suuntasimme jälleen vanhaan kaupunkiin Place Cartierille. Mieli teki creppejä ja löysimme kivan näköisen ravintolan - Jardin Nelson. Söimme myös pienen alkupalan puoliksi. Näiden crepesien toteutus oli melkoisen omelettimainen, mutta oikein maukas. Kuvan annoksessa oli täytteenä jänistä, valkosipuliherkkusieniä, sinappi-valkoviini-kermakastiketta.

Takaisin hotellin suuntaan kävelimme tällä kertaa Notre Damen ohi. Siellä oli juuri häät, joten sinne ei nyt päässyt sisälle katsomaan. Varmaan siella sisallakin nayttaa samalta kuin Pariisissa.

Osana Just for Laughs -festivaalia järjestetään joka vuosi Twins Parade eli siis kaksosten kulkue. Meidän hotellin consierge vinkkasi meille siitä aamulla, joten osuimme oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Illalla täytimme vielä kupujamme läheisessä japanilaisessa Kuu bistrossa.

-Terhi-

Mount Royal

Montreal on saanut nimensä Mount Royal vuoresta, joka kohoaa keskustan länsipuolella. Alueella on valtavan kokoinen virkistysalue, jossa montrealilaiset viettävät vapaa-aikaansa piknikeillä. Ja saavat nauttia luonnosta melkein kaupungin ytimessä. Me päätimme myös kiiveta sinne ja olin katsonut hotellista saamastamme kartasta meille sopivan reitin. Aamu oli melkoisen lämmin ja tuli jo aika kuuma ihan vaan kävellessä onneksi melkoisen loivasti nousevaa katua ylöspäin. But men don't do maps. Ainakaan kaikki, eikä ainakaan aina. Joten puiston sisäänkäynnin sijasta 'oikaisimme' fudis ym. stadionin läpi. Se olikin aika iso paikka ja varsinkin parkkialueita oli ihan mielettömästi ja tuntui etteivät ne lopu ikinä. Sen jälkeen tulimmekin sairaala-alueelle, jossa myös oli melkoisen paljon parkkipaikkoja. Kun lopulta pääsimme puiston toisen sisäänkäynnin luo olimme tehneet jo melkoisen matkan ja tulleet jo jonkun verran alaspäin siitä korkeudesta, jossa jo olimme. Täältä sitten pääsikin portaita pitkin huipulle - nousua 230 metriä. Jee! Vesipullot olivat siinä vaiheessa jo melkein tyhjät. Mutta ei kun kapuamaan vaan ylöspäin.

Kiivettyämme jo melkoisen määrän portaita kysyimme alaspäin tulevalta pariskunnalta 'is this worth climbing up' ja tottakai he sanoivat, että yes. Ja sitten sitä vaan kiivettiin.
Mutta oli siellä kyllä mielettömät näköalat.
Ylhäällä oli matkamuistomyymälä, mutta ei mitään kahvilaa tms. Juotavaa sai ostaa automaateista, jos oli rahaa. Meillä ei ollut. Täytimme vesipullot tosi kloorilla maistuvalta vedeltä, koska oli se kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Alaspäin tulimme suoraan Peel Streetiä, joka oli lähes pystysuora katu. Liikennevaloissa joutui ihan jarruttelemaan, ettei vierinyt alas. Onneksi ei kiivetty sitä ylöspäin. Puisto jäi meiltä nyt näkemättä, mutta kyllä kiipeäminenkin tuntui jälkeenpäin tosi hyvältä.

Ja myös kylmät oluet maistuivat mahtavilta päästyämme takaisin keskustaan.

Myöhäiseksi lounaaksi nautimme jälleen pizzat jo siinä hyväksi todetussa pizzapaikassa. Ja etenkin kirsikkatomaatti-herkkusieni-tryffeli pizza oli ihan taivaallisen hyvä.