Viikonloppu Firenzessä

Aina välillä minulla käy sellainen ihana tuuri että työ vie minut Firenzeen, ja tällä kertaa päätimme miehen kanssa että perhe liittyy perjantaina seuraan ja vietämme viikonloppua tässä Danten, taideaarteiden ja hyvän ruoan mekassa koko perheen voimalla. No, 6-vuotiaan kanssa taidemuseoita kierrettiin rajallisesti, mutta Firenze oli kyllä maineensa veroinen.

Vaikka matkaa Milanosta Firenzeen kertyy reilut 300 km, onneksi on olemassa Freccia Rossa eli "punainen nuoli", pendolino-juna joka taittaa matkan 1h 40 minuutissa, ja meno-paluu maksaa edullisimmillaan 70€ luokkaa. Tätä mukavammin matka tuskin voi taittua, ja kaiken huipuksi näiden junien henkilökunta ilmeisesti kuuluu eri liittoon kuin muut rautatieläiset koska eivät ole juuri koskaan lakossa vaikka maassa on muuten junahenkilöställä lakko keksimäärin 2-3 kertaa kuukaudessa.

Junalla pääsee aivan kaupungin keskustaan, Santa Maria Novella -kirkon takana olevalle rautatieasemalle, jonka lähikaduilla pienet hotellit tarjoavat siistejä pikku huoneita kohtuulliseen hintaan.

Tässä talossa joka kerros oli oma hotellinsa...aika hauska systeemi!

Lauantai-aamuna lähdimme sitten kiertämään keskustaa, jossa joka kulman takaa aukeaa aina uusi taide-aarre silmien eteen. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Santa Maria Novellan kuuluisa kirkko, jossa lapsikin jaksoi näin aamutuimaan tutkia seinäfreskoja. Kun pääsimme "paratiisi ja helvetti" -freskon eteen, minulle kävi selväksi seitsemän kuolemansynnintekijän kohtalo. Tässä vaiheessa hoputin jo lasta eteenpäin että kaikki todella värikkäät yksityiskohdat eivät painuisi liikaa mieleen...

Lounasaikaan pysähdyimme kevyelle aterialle ja lasilliselle chiantia pieneen kivaan kahvilaan, josta tarkkailimme turistien ja paikallisten touhuja lauantai-aamupäivänä. Koska Duomoon eli Firenzen kuuluisaan tuomiokirkkoon oli aikamoinen jono, joten päätimme juoda kahvit vastapäätä olevassa perinteisessä kahvilassa.

Yksi matkailijoiden harvoin tietämä juttu Italiasta on tämä: jos juot kahvisi ravintolan tai baarin tiskillä, se saa maksaa vain käyvän hinnan, (keväällä 2015) se on noin 1,10€ espressosta ja 1,50€ cappucinosta. Jos istut alas pöytään ja kahvi tarjoillaan sinulle sinne, paikka saa pyytää sitä mitä haluaa, vaikkapa 20€ kuten on käypä hinta Venezian San Marcon aukiolla. Tämä "jokamiehenoikeus" kahvin juomiseen paikassa kuin paikassa on mielestäni mahtava juttu! No, näistä ei cappucino enää parane, ei maussa eikä ulkonäössä.

Duomon jonossa seisoessamme torin toiselta laidalta alkoi kuulua rumpujen pärinää. Duomo jäi seuraavaan kertaan kun siirryimme seuraamaan  lippuparaatia, jonka 30-miehinen joukkue historiallisiin asuihin pukeutuneina esitteli taitojaan heittelemällä Firenzen liljalla koristeltuja lippuja erilaisissa näyttävissä kuvioissa. Mukana taitelivat myös alle 10-vuotiaat pojat, jotka hoitivat upeasti ja tarkasti osuutensa.

Tässä houkutteleva sisäänkäynti aperitiivipaikkaamme.

Iltapäivän hiipuessa kohti iltaa matkamme jatkui Ponte vecchio'lle eli vanhalle sillalle. Tämä Arno-joen yli kulkeva silta on rakennettu täyteen taloja; eikä pelkkiä taloja, vaan kulta- ja koruliikkeitä. Paikkahan on varsinainen turistirysä, mutta kaunis sellainen. Osuimme paikalle parahiksi aperitiivin aikaan, ja löysimme ihanan pienen ravintolan joen rannalta sata metriä sillalta - ja upealla maisemalla suoraan sillalle!

Auringonlaskun jälkeen suuntasimme taas joen toiselle puolelle tyypilliseen firenzeläisravintolaan. Täällä on paras varata pöytä ennakkoon, ja varsinkin jos ravintola on mainittu jossain kansainvälisessä oppaassa, varaus on todella välttämätön. Onneksi siippa on valveutunut hyvien ravintoloiden etsijä, ja söimme hyvän illallisen Buca Mario -ravintolassa. Alkuruoaksi valitsimme sesongin kasvista: tuoreen latva-artisokkasalaatin parmesaanilastujen kera. Pääruoka ei ollut vaikea valinta; Firenze on kuuluisa bistecca alla fiorentina -pihvistään (eli T-luupihvi), jonka perheen miesväki nautti tyytyväisenä. Itse en syö lihaa joten valitsin toscanalaisen suosikkini ribollitan eli "eilisen kasviskeiton". Tämä kasviskeitto on keitetty mustakaalista, muista vihanneksista sekä toscanalaisesta suolattomasta leivästä useita tunteja, ja maku on mahtava. Kuullostaa ehkä oudolta, mutta suosittelen lämpimästi!

Ravintolat esittelevät auliisti ikkunoissaan pihvitarjontaansa.

Seuraavana päivänä suuntasimme heti aamusta Bargellon museoon, jossa on sekä Donatellon että Michelangelon töitä. Voi sitä taiteen runsautta ja kauneutta! Olen aina halunnut nähdä Michelangelon David-patsaan "luonnossa", mutta voi - tälläkin kertaa se jäi vain unelmaksi. Olimme lukeneet huonosti läksymme ja David onkin Accademia di belle arti -museossa. Kannattaa tutkia ennakkoon mitä missäkin museossa on jottei käy näin...
No, lohtuna tässä kuva Palazzo Vecchion ulokopuolelle sijoitetusta kopiosta alkuperäisestä Davidista... Näinpä Firenzessä riittää katsomista vielä moneen reissuun.

- Riikka -

St Patrick's Day

Oikeasti St Patrick's  Day on 17.3. , joka on tänä vuonna tiistaina. Monissa paikoissa sitä vietettiinkin jo sunnuntaina, koska St Patrick's Day ei ole Amerikassa kansallinen vapaapäivä, kuten esim. Irlannissa.

St Patrick's Day is  17.3. , which happens to be Tuesday this year. In many cities most of the celebrations took place already on Sunday, as St Patrick's Day is not a national holiday in America. As it is in Ireland for example.

Kaupoissa on jo muutaman viikon ajan ollut tarjolla mm. erilaisia aiheeseen sopivia leivonnaisia.

In stores they sell a lot of different kinds of cookies, cup cakes etc. already for weeks before St Patrick's Day. 

Bostonissa jarjestetaan joka vuosi St Patrick's Dayn paraati, joka nyt siis oli sunnuntaina. Paraatia tulee katsomaan n 600.000 - 1.000.000 ihmista vuosittain. Ei ihan houkuttanut lahtea moiseen ihmisvilinaan, joten tyydyimme vahan vilkuilemaan sita telkkarista. Bostonin vaestosta n20% on sukujuuriltaan irlantilaisia ja joissakin pienemmissa lahikaupungeissa luku lahentelee lahes 50%.

In Boston there is St Patrick's Day Parade every year arranged on Sunday near the real date. There are 600.000 - 1.000.000 people coming to see the parade every year. We found it too crowded and saw some glimpses of it on tv instead. In Boston c. 20% of people are of irish heritage and in some smaller cities nearby the figure is close to 50%. 

Illalliseksi teimme perinteisen amerikan-irlantilaisen keitetyn dinnerin (a.k.a. New England Boiled Dinner), jota on ihan mielenkiintoista syoda kerran vuodessa. Ruokahan on tosi yksinkertainen ja helppotekoinen. Suolassa marinoitu lihankimpale laitetaan kattilaan ja peitetaan vedella. Kun vesi kiehuu heitetaan joukkoon yleensa lihan mukana tuleva maustepussi, jossa on mm. maustepippureita, korianterin siemenia, sinapinsiemenia, neilikkaa, inkivaaria, laakerinlehtia murskattuina. Lihaa keitetaan n 3 tuntia ja loppupuolella sekaan heitetaan kuorittuja perunoita, porkkanoita ja isoja kaalinlohkoja. Ruoka on valmista syotavaksi, kun vihannekset ovat kypsia. Ja jotakin tuossakin ruoassa on, etta sita ihan odottaa - kerran vuodessa. 

We cooked the traditional irish-american dinner (a.k.a. New England Boiled Dinner). It is very simple and easy to prepare. Just cook corned beef with spices (eg. allspice, coriander, mustard seeds, cloves, ginger, bayleaf) in water for 3 hours or until the meat is ready. C. 30 minutes before the meat is ready add some potatoes, carrots and cabbage into the broth. The food is ready to be served when the vegetables are done. It is nice to have this traditional dinner once a year. 

Pidättekö ostereista?

Mun oli ihan pakko laittaa tämän postauksen nimeksi 'Pidättekö ostereista' :) Varmaan monet yli viisikymppiset muistavat tuon nimisen jännitys-sarjan telkkarista. Sitä esitettiin 60-luvun lopussa, enkä edes saanut itse sitä seurata. Ainoastaan yhden jakson sain jostain syystä katsoa ja vaikka olin silloin vielä alle kouluikäinen, on mieleeni jäänyt jakson loppu, jossa Ossi Ahlapuro löytyi jäätyneenä pakastearkusta. Se oli tosi kammottava. Ei mulla kyllä ole hajuakaan, miten osterit liittyivät ko. sarjaan...

Meillä syötiin ostereita sunnuntaina alkupalaksi. Oltiin ajelulla ja poikettiin kotimatkalla The Fresh Marketiin, joka on meiltä vähän yli 10 km:n päässä.

Olisi ollut kuningasravun jalkojakin tarjolla, mutta me talla kertaa paadyimme ostereihin. Vihannesosastolta ostettiin vahan tuoretta pinaattia.

Emme kumpikaan pida (ole syoneet) ostereista raakana. Jokin siina tokkii - ajatus, etta pitaa nielaista iso olio elavana ja purematta... Niinpa teemme ne uunissa pikaisesti gratinoituina.

Ensin keitimme ostereita  ihan muutaman minuutin, etta kuoret on helpompi avata.

Sitten lurautetaan jokaiseen puolikkaaseen hieman viinia (talla kertaa Marsalaa), asetellaan muutama pinaatinlehti seka juustoraastetta paalle. Lopuksi lisataan viela hiukan kermaa. Me laitettiin half&halfia, jossa on n puolet maitoa ja puolet kermaa. Tosi hyvin sopii tahan eika ole niin tuhtia kuin tayskerma.

Ja sitten laitetaan osterit uuniin grillivastuksen alle kunnes saavat mukavan varin pintaan.

Meilta n puolen tunnin matkan paassa on pieni kaupunki - Duxbury - , jossa Island Creek Oysters -niminen firma viljelee ostereita. Heilla on siella myos pieni myymala, josta saa osterit todella juuri meresta kerattyina. Sielta ostamamme osterit ovat kylla olleet parhaita, mita olen koskaan syonyt. Tassa linkki heidan sivuilleen http://islandcreekoysters.com, jos kiinnostaa lukea enemman.

Wellfleet Oystersin osterit tulevat myos melko lahelta ja ovat samoin aina ihan mahtavan hyvia. Heidan nettisivuillaan on kiinnostavia juttuja mm. ostereiden viljelemisesta ihan niiden 'siementen' kasvattamisesta lahtien http://wellfleetoysterandclam.com

- Terhi -

Viikonloppu Cinque Terressä

Viime viikonlopun vietimme mökillämme Cinque Terressä. Meiltä kotoa matkaa kertyy autolla 2,5 tuntia, välillä enemmän kun kohdalle osuu liikenneruuhka autostradalla - mikä itse asiassa on hyvin tavallista. Kun Suomessa asuvat ystävät päivittelevät Helsingin ruuhkia, minä hymyilen itsekseni - tulkaapa tänne ajelemaan kohti rannikkoa perjantai-iltana ja takaisin kohti Milanoa sunnuntai-iltana niin tiedät mitä sana ruuhka tarkoittaa. No, onneksi tilanne ei varsinkaan näin kevään alussa vielä ole kovin paha liikennettä ajatellen.

Cinque Terre, suora käännös "viisi maata", on kymmenisen kilometrin pituinen vuoristoinen rannikkokaistale Ligurian rannikolla. Johtuen vaikeasta maastosta eli mereen päättyvistä jyrkistä vuorenrinteistä, tämä alue eli köyhyydessä ja kurjuudessa, ilman tietä aina 1950-luvulle asti ainoina elinkeinoina kalastus sekä viinin- että oliivien viljely. Vuorenrinteet on vuosituhansien aikana porrastettu työllä ja tuskalla käsin hakkaamalla pengerryksiksi. Aina 1970-80 luvulle asti nuoret lähtivät etsimään parempaa elämää valtameren taakse tai ainakin suuriin kaupunkeihin, kunnes sitten 1980-luvun lopussa Cinque Terre "keksittiin" ja tätä nykyä se on yksi Italian kuuluisimmista matkailukohteista.

Alueen viittä kylää, Riomaggiorea, Manarolaa, Cornigliaa, Vernazzaa ja Monterossoa, yhdistää verkosto ikivanhoja kinttupolkuja jotka kiemurtelevat huikeissa maisemissa välillä meren tuntumassa, välillä korkeilla vuoren rinteillä meren yläpuolella. Patikointi sekä nämä viisi vuorenrinteille rakennettua kalastajakylää, se on se juttu miksi tänne halutaan tulla. 

Meillä siis on tämä meidän "rustico" eli raunioista henkiin (työllä ja tuskalla) rakennettu vanha talo tällä alueella. Cinque Terre on kansallispuisto ja kuuluu Unescon maailmanperintö-kohteisiin, joten täällä suojellaan kaikkea. Mitään uutta ei saa rakentaa, vain korjata - mielettömän hermoja, aikaa ja rahaa vaativan byrokratiarumban jälkeen - vanhoja rauniotaloja. Joka nippeli ja naula harkitaan ja syynätään tarkkaan jotta tulos olisi mahdollisimman aidon näköinen, mikä on tietysti oikein, mutta kun sitä tekee itse, se on todella haastavaa. No, tämä kaikki on jo onneksi takanapäin.

Tälle mökille ei ajeta autolla pihalle, vaan auto jätetään ylös tielle, pakataan reppu selkään ja lähdetään kävelemään kapeaa, välillä hurjien puodtusten reunustamaa kinttupolkua alas vuorenrinnettä kohti taloamme. Ei heikkohermoisille, heikkojalkaisille tai korkean paikan kammmoisille! Nykyään matka menee meiltä n. kymmenessä minuutissa (kantamuksista riippuen), aluksi siihen kului huomattavasti enemmän aikaa. 

Kevät oli täällä jo pitkällä, ja viikonloppu meni mukavasti ulkotöissä kunnostaen sortuneita pengerryksiä  ja istuttaen kevään kukkia. Kauneimmat kukat luonto kuitenkin tarjosi ihan omasta takaa...

Riikka