Halusin
juhlistaa miehen 50-vuotispäivää viemällä perheen
yllätysreissulle johonkin kivaan paikkaan 5-6 päiväksi. Ei liian
kauas että matkaan ei tuhrautuisi liikaa aikaa, ei liian lähelle
jotta irtiotto olisi kuitenkin kunnollinen. Liputkaan eivät saisi
maksaa kohtuuttoman paljon, jolloin totesin että parhaat vaihtoehdot
olisivat meille Etelä-Italiassa. Käytännössä joko Sardinia,
Puglia tai Sisilia.
Ajatukseni
oli että ei mennä ihan mihin tahansa hotelliin, vaan haetaan jotain
vähän erikoista ja kiinnostavaa. Surffasin netissä ja kyselin
tutuilta mikä olisi vähän epätavallisempi yöpymispaikka jossain
näistä kolmesta alueesta, ja yksi ystävä suositteli Tonnara di
Scopelloa Sisiliassa. Googlasin sitten heidän sivujaan ja totesin
että paikka on todella kaunis ja että itse asiassa olemme käyneet
siellä 14 vuotta sitten kun se vielä oli tyhjä vanha tonnara. Nyt
paikka on rempattu kauniisti, ja tietysti hinnatkin ovat sen
mukaiset, 350 € per yö. Aika kallis paukku olisi tullut, ja
onneksi sähköpostitse selvisi myöskin että paikka, hinnasta
huolimatta, oli täynnä koko kyseisen viikon. Omistajarouva vaikutti
viesteissä mukavalta, ja kysyinkin sitten olisiko hänellä
suositella jotain muuta paikkaa, johon hän vastasi ripeästi:
Tonnara di Castellammare. No, kävi ilmi että he omistavat molemmat
paikat ja tämä jälkimmäinen on jostain syystä hyvin pidetty
salaisuus – ei mainoksia, ei juuri julkisuutta, ja hinta noin
kolmanneksen Scopellon paikasta.
Tonnara on tonnikalojen pyydystämiseen ja käsittelyyn tarkoitettu rakennus. Näitä on tässä Sisilian luoteiskulmassa Trapanista
Castellammareen 5 kappaletta. Tonnikalojen pyynti on antanut elannon
lukuisille perheille, kun kalastajat venekuntineen ajoivat sisilian ohi kutemaan vaeltavat tonnikalat kohti monihuoneista verkkokäytävää, joka johti kalat viimeiseen osioon jossa ne teurastettiin ja hinattiin sitten tonnaran sisään
perattaviksi. Pyydystystapa kiellettiin 1950-luvulla julmuutensa
takia, mutta nämä tonnarat muistuttavat vielä tuosta ajasta.
Matkapäivä
sitten koitti, matka sujui hyvin ja perillä Palermon kentällä
odotti vuokra-auto. Ajoimme vajaassa tunnissa Castellammare del
Golfoon, joka on valtava lahti Palermon ja Sislian länsikulman
välissä. Pieniä teitä alas kohti merta, etsien tornia jonka rouva
oli kertonut maamerkiksi. Siellä se pilkotti, mitä oudoimman
naapuruston keskellä, valtava, kuluneen näköinen vanha huvila
1700-luvulta, aivan hiekkarannalla. Toisella puolella oli hylätty
vanha teollisuushalli, toisella rähjäinen, paremmat päivänsä
nähnyt pizzeria-baari. Kuin suoraan komisario Montalbanon
tarinoista! Kauhunsekaisin tuntein mietin olinko tehnyt elämäni
matkamokan vai löytänyt todellisen helmen. Tämä oli todella
jännittävää!
Paikan
vartija-aamiaiskokki-tarjoilija tuli avaamaan lukitun portin ja
mahtavan varmaan 3 metriä korkean puisen, narisevan ulko-oven, ja
niin astuimme ajassa kuin 100 vuotta taaksepäin. Mikä paikka!
Olimme ainoat asukkaat (paikkaan sopi 2 seuruetta), ja kahden
mahtavan makuuhuoneen lisäksi meillä oli kaikki huvilan yleiset
tilat käytössämme: 2 olohuonetta sekä valtava ruokasali vanhoine
kalusteineen, ja kaikista suora näkymä ulkona hohtavalle merelle.
Tällä lailla asuivat herraskaiset viime vuosisadan alussa! Kävi
ilmi että paikka oli tonnaraan liittyvä omistajaperheen vanha
huvila. Aamulla aamiaisen jälkeen uikkari päälle, portaat alas ja
rannalle.
Viereinen
ulkoapäin rähjäinen pizzeria osoittautui hyväksi lounaspaikaksi.
Ystävällinen isäntä ei paikalliseen tapaan juuri hintoja
ennakkoon kertonut, mutta kala oli maukasta ja tuoretta ja espresso
hyvää.
|
Mustekalasalaatti naapurin kahvilassa oli todella makoisa! |
Iltaisin ajoimme Castellammaren keskustaan syömään ja katselemaan elämänmenoa. Heti ekana iltana löysimme yhden parhaista kalaravintoloista joissa olen Italiassa koskaan käynyt, nimeltään Mirko's kylän vanhojen portaiden varrelta. Talon lämpimät merelliset alkupalat olisivat riittäneet koko ateriaksi, mutta listalla oli myös tuoretta tonnikalaa pistaasikuoressa, jota oli pakko maistaa. Palasimme paikkaan pari kertaa koska totesimme että tätä paremmaksi ruoka ei voi enää tulla. Suosittelen todella lämpimästi!
|
Mirko'sin lämmin kala-alkupala |
|
Tonnikalaa pistaasikuoressa |
Päivät
kuluivat auringosta ja merestä nauttien. Yleensä olemme melko
aktiivisia retkien tekijöitä, mutta tällä kertaa totesimme ettei
kannata lähteä merta edemmäs kalaan; meillä oli kaikki mitä
tarvitsimme. Varsinaisena juhlapäivänä ajoimme kuitenkin
Sciaccaan, joka on mielenkiintoinen ja hyvin aidon oloinen kalastus-
ja keramiikkakaupunki lounaisrannikolla. Sciaccan satama on todella
näkemisen arvoinen, aito, toimivat kalastussatama. Ei siis kalliiden
ravintoloiden reunustama, fiini rantabulevardi turisteille, vaan
todella kalanhajuinen, melko likainen ja rähjäinen, mutta sitäkin
kiinnostavampi paikka.
Söimme
pienessä sekatavarakauppa-leipomossa arancineja, uppopaistettuja
riisipalleroita tomaatti-mozzarellatäytteellä, sekä reissun
parhaat cannolit eli makealla ricotta-juustolla täytetyt rapeat
leivonnaiset. Kävi ilmi että kivenheiton päässä oli Sciaccan
kuuluisin zio Aurelion granita-baari, mutta kun jututimme sekatavarakaupan
omistaja-rouvaa, hän kertoi että tuo on sataman ainoa turistirysä
ja huolimatta Tripadvisorin 5 tähdestä, hänen mielestään
granitat maksavat liikaa ja ovat ylimainostettuja. Maine oli kuulemma
noussut Aurelio-sedän päähän ja hinnat sen mukana pilviin. No, me
kuitenkin menimme testaamaan nämä granitat eli sitruunasta ja
vedestä tehdyt “jäähileet”, ja kyllä ne meille maistuivat :)
.