Sisilian helmi

Halusin juhlistaa miehen 50-vuotispäivää viemällä perheen yllätysreissulle johonkin kivaan paikkaan 5-6 päiväksi. Ei liian kauas että matkaan ei tuhrautuisi liikaa aikaa, ei liian lähelle jotta irtiotto olisi kuitenkin kunnollinen. Liputkaan eivät saisi maksaa kohtuuttoman paljon, jolloin totesin että parhaat vaihtoehdot olisivat meille Etelä-Italiassa. Käytännössä joko Sardinia, Puglia tai Sisilia.

Ajatukseni oli että ei mennä ihan mihin tahansa hotelliin, vaan haetaan jotain vähän erikoista ja kiinnostavaa. Surffasin netissä ja kyselin tutuilta mikä olisi vähän epätavallisempi yöpymispaikka jossain näistä kolmesta alueesta, ja yksi ystävä suositteli Tonnara di Scopelloa Sisiliassa. Googlasin sitten heidän sivujaan ja totesin että paikka on todella kaunis ja että itse asiassa olemme käyneet siellä 14 vuotta sitten kun se vielä oli tyhjä vanha tonnara. Nyt paikka on rempattu kauniisti, ja tietysti hinnatkin ovat sen mukaiset, 350 € per yö. Aika kallis paukku olisi tullut, ja onneksi sähköpostitse selvisi myöskin että paikka, hinnasta huolimatta, oli täynnä koko kyseisen viikon. Omistajarouva vaikutti viesteissä mukavalta, ja kysyinkin sitten olisiko hänellä suositella jotain muuta paikkaa, johon hän vastasi ripeästi: Tonnara di Castellammare. No, kävi ilmi että he omistavat molemmat paikat ja tämä jälkimmäinen on jostain syystä hyvin pidetty salaisuus – ei mainoksia, ei juuri julkisuutta, ja hinta noin kolmanneksen Scopellon paikasta.

Tonnara on tonnikalojen pyydystämiseen ja käsittelyyn tarkoitettu rakennus. Näitä on tässä Sisilian luoteiskulmassa Trapanista Castellammareen 5 kappaletta. Tonnikalojen pyynti on antanut elannon lukuisille perheille, kun kalastajat venekuntineen ajoivat sisilian ohi kutemaan vaeltavat tonnikalat kohti monihuoneista verkkokäytävää, joka johti kalat viimeiseen osioon jossa ne teurastettiin ja hinattiin sitten tonnaran sisään perattaviksi. Pyydystystapa kiellettiin 1950-luvulla julmuutensa takia, mutta nämä tonnarat muistuttavat vielä tuosta ajasta.

Matkapäivä sitten koitti, matka sujui hyvin ja perillä Palermon kentällä odotti vuokra-auto. Ajoimme vajaassa tunnissa Castellammare del Golfoon, joka on valtava lahti Palermon ja Sislian länsikulman välissä. Pieniä teitä alas kohti merta, etsien tornia jonka rouva oli kertonut maamerkiksi. Siellä se pilkotti, mitä oudoimman naapuruston keskellä, valtava, kuluneen näköinen vanha huvila 1700-luvulta, aivan hiekkarannalla. Toisella puolella oli hylätty vanha teollisuushalli, toisella rähjäinen, paremmat päivänsä nähnyt pizzeria-baari. Kuin suoraan komisario Montalbanon tarinoista! Kauhunsekaisin tuntein mietin olinko tehnyt elämäni matkamokan vai löytänyt todellisen helmen. Tämä oli todella jännittävää!

Paikan vartija-aamiaiskokki-tarjoilija tuli avaamaan lukitun portin ja mahtavan varmaan 3 metriä korkean puisen, narisevan ulko-oven, ja niin astuimme ajassa kuin 100 vuotta taaksepäin. Mikä paikka! Olimme ainoat asukkaat (paikkaan sopi 2 seuruetta), ja kahden mahtavan makuuhuoneen lisäksi meillä oli kaikki huvilan yleiset tilat käytössämme: 2 olohuonetta sekä valtava ruokasali vanhoine kalusteineen, ja kaikista suora näkymä ulkona hohtavalle merelle. Tällä lailla asuivat herraskaiset viime vuosisadan alussa! Kävi ilmi että paikka oli tonnaraan liittyvä omistajaperheen vanha huvila. Aamulla aamiaisen jälkeen uikkari päälle, portaat alas ja rannalle.

Viereinen ulkoapäin rähjäinen pizzeria osoittautui hyväksi lounaspaikaksi. Ystävällinen isäntä ei paikalliseen tapaan juuri hintoja ennakkoon kertonut, mutta kala oli maukasta ja tuoretta ja espresso hyvää. 

Mustekalasalaatti naapurin kahvilassa oli todella makoisa!

Iltaisin ajoimme Castellammaren keskustaan syömään ja katselemaan elämänmenoa. Heti ekana iltana löysimme yhden parhaista kalaravintoloista joissa olen Italiassa koskaan käynyt, nimeltään Mirko's kylän vanhojen portaiden varrelta. Talon lämpimät merelliset alkupalat olisivat riittäneet koko ateriaksi, mutta listalla oli myös tuoretta tonnikalaa pistaasikuoressa, jota oli pakko maistaa. Palasimme paikkaan pari kertaa koska totesimme että tätä paremmaksi ruoka ei voi enää tulla. Suosittelen todella lämpimästi!

Mirko'sin lämmin kala-alkupala

Tonnikalaa pistaasikuoressa

Päivät kuluivat auringosta ja merestä nauttien. Yleensä olemme melko aktiivisia retkien tekijöitä, mutta tällä kertaa totesimme ettei kannata lähteä merta edemmäs kalaan; meillä oli kaikki mitä tarvitsimme. Varsinaisena juhlapäivänä ajoimme kuitenkin Sciaccaan, joka on mielenkiintoinen ja hyvin aidon oloinen kalastus- ja keramiikkakaupunki lounaisrannikolla. Sciaccan satama on todella näkemisen arvoinen, aito, toimivat kalastussatama. Ei siis kalliiden ravintoloiden reunustama, fiini rantabulevardi turisteille, vaan todella kalanhajuinen, melko likainen ja rähjäinen, mutta sitäkin kiinnostavampi paikka.

Söimme pienessä sekatavarakauppa-leipomossa arancineja, uppopaistettuja riisipalleroita tomaatti-mozzarellatäytteellä, sekä reissun parhaat cannolit eli makealla ricotta-juustolla täytetyt rapeat leivonnaiset. Kävi ilmi että kivenheiton päässä oli Sciaccan kuuluisin zio Aurelion granita-baari, mutta kun jututimme sekatavarakaupan omistaja-rouvaa, hän kertoi että tuo on sataman ainoa turistirysä ja huolimatta Tripadvisorin 5 tähdestä, hänen mielestään granitat maksavat liikaa ja ovat ylimainostettuja. Maine oli kuulemma noussut Aurelio-sedän päähän ja hinnat sen mukana pilviin. No, me kuitenkin menimme testaamaan nämä granitat eli sitruunasta ja vedestä tehdyt “jäähileet”, ja kyllä ne meille maistuivat :) .

- Riikka -